Erilaiset todellisuuden virtualisoinnit, olkoon sitten AR:ää, VR:ää, MR:ää tai jopa XR:ää, ovat olleet jo pitkään erilaisilla hypekäyrillä.
Onpa AR (augmented reality, lisätty todellisuus) hypekäyrät “keksineen” Gartner-teknologiakonsulttiyhtiön käyriltä jo siirtynyt pois kypsien teknologioiden joukkoon, kuten AR Post kertoi jo syyskuussa 2020.
Myös Suomen eduskunnan jo vuonna 2018 julkaisemassa raportissa Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037 - Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia (pdf) AR ym. virtuaalisuudet ovat vahvasti esillä (katso sivulta 230 luvusta “Havaintojenkäsittelyn digitalisaatio” eteenpäin).
Ja onhan maailman suurimpiin (ja vaarallisimpiin...) kuuluva yritys eli Facebook jo muuttanut yrityksen nimen Metaksi, koska se “uskoo, että ensi vuosikymmenen aikana sen luoma virtuaalisen todellisuuden "metaversumi" tavoittaa jopa miljardi ihmistä ja luo miljoonia työpaikkoja” (YLE 28.10.2021)
Gartner ei kuitenkaan ollut vielä edes keksinyt tai ainakaan julkaissut ensimmäisiäkään hypekäyriään, kun InfoLinja julkaisi kaikkien aikojen ensimmäisessä numerossaan syyskuussa 1993 Kari A. Hintikan visio-jutun Televirtualisuus yhdistää kolmiulotteisuuden ja tietoliikenteen.
“Televirtuaalisuuden myötä syntyy mukava skenaario ensi vuosituhannen maailmasta, jossa ihmiset asuvat pommin- ja ympäristösäteilyn varmoissa bunkkereissa maan alla, viettävät aikaansa virtuaaliympäristöissä ja jos jotain asiaa bunkkerin ulkopuolelle on, niin se hoidetaan etäohjatuilla roboteilla.”
Lue koko juttu täältä.
Kun Karia pyydettiin katsomaan täältä nykyhetkestä taaksepäin jutun kirjoitushetkeen, hän tuumi tällaisia:
“Muistan artikkelin ja aikakauden hyvin. 1990-luvun alussa oli varsinainen virtuaalitodellisuus-buumi.
Jaron Lanier esitteli villejä visioita ja Howard Rheingold julkaisi opuksen Virtual Reality, jossa hän kävi läpi alan kehityksen 1950-luvulta asti.
Rheingoldin kirja löytyi Lontoosta ja ahmin sen melkein saman tien. Lontoo oli oi muutoinkin yksi virtuaalitodellisuuden keskus, muun muassa VT-pelien suhteen, ja sekä visualisointi että liikkuminen ympäristössä olivat todella kömpelöitä. Mutta kiehtovaa se oli.
Artikkelin aihe löytyi Ars Electronica -festivaalilta, joka on taiteen, teknologian ja futurismin fuusio. Carl Loeffler oli alustamassa ja haastattelin häntä pitkään. Suurimmaksi pullonkaulaksi osoittautui siihen aikaan tiedonsiirto, tai sen puute, ja niitä nopeuksia nykyisen netinkäyttäjän voi olla vaikea kuvitella.
Suomessa pallottelin televirtuaalisuuden ideaa aika monen ihmisen ja organisaation kanssa. Esimerkiksi etäkirurgian osalta arvioitiin, ettei se olisi ehkä tulevaisuudessakaan olisi mahdollista kirurgin liikkeiden siirtymisen viiveen vuoksi. Muistelen, että olisi puhuttu 300 millisekunnin viiveen olevan liikaa.
Artikkelin lopun synkistely on ajankuvaa. 1990-luvun alkupuoli Suomessa oli teknologisista visioista huolimatta synkähköä aikaa lamasta alkaen. Erilaiset tulevaisuusskenaariot lipsuivat helposti pessimismin puolelle ja taisin ajatella artikkelin loppukevennyksenä, että televirtuaalisuus voisi ainakin helpottaa elämää tulevaisuudessa.”
Karin esittely syyskuussa 1993 julkaistun artikkelin yhteydessä oli:
“Kirjoittaja Kari A. Hintikka on vapaa toimittaja, tietokirjailija sekä mediataiteilija. Hänen toinen kirjansa, Tieto - Neljäs tuotannontekijä, ilmestyi loppukeväästä 1993. Hän on myös virtuaalitodellisuuteen erikoistuvan matrixx-julkaisun päätoimittaja.”