Kuka päivittää?

Jarmo Lahti

Jarmo Lahti syntyi tammikuussa 1953 entisessä Vanajan kunnassa Hämeessä.

Tämä “CV”-sivu ei muuten sitten lopu ruudun alareunaan - ei lähimainkaan... — Pikaesittely lähti jo sivuston protoiluvaiheessa lapasesta ja alkoi muotoutua vähitellen päivittyväksi kertomukseksi työotsikolla "DI:n seikkailut tekniikkajournalismin maailmassa"...

- Sivun alareunan "footnotesta" 1 löytyy sivu"projektin" päivitettävä tilannekatsaus: 1

Jarmon lapsuus ennen kouluikää kului Sääjärven kylässä. Lapsuuskoti oli entisen Rosenlewin entisen "metsäkämpän" tiloissa.

Kyseinen metsäkämppä ja Jarmon äiti kämppäemäntänä vuonna 1956 näkyy Felix Forsmanin vuonna 1957 valmistuneessa teollisuusdokumenttivideossa "Suomi sahaa", 3m33s alusta.

Filmi oli Suomen Sahanomistajayhdistyksen tilaama ja palkittiin Torinon teollisuuselokuvafestivaaleilla vuonna 1959. Se oli ensimmäisiä suomalaisia tilauskuvia, jotka filmattiin Eastmancolor -väreihin, tiedettiin Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista eli Kavista kertoa vuonna 2016. (Jarmo etsi ja löysi filmin Kavin avulla vuonna 2016: Jarmon Päivi-sisko arveli, että vuoden 1956 vieraskirjamerkinnän avulla löytyisijotain tietoa filmistä yllätykseksi äidin 85-vuotispäiville. Ja siis löytyikin koko filmi:-)

Koulutielle

Koulun Jarmo aloitti vuonna 1959 eli 6-vuotiaana silloisessa Harvialan kansakoulussa jonka paikalla nykyään toimii Janakkalan kunnan esi- ja perusopetusta antava Harvialan koulu.

Harvialan kansakoulun 1959-60 1. luokan luokkakuvassa Jarmo alarivissä oikealla
Harvialan kansakoulun 1959-60 1. luokan luokkakuvassa Jarmo alarivissä oikealla

Oppikoulun Jarmo aloitti vuonna 1963 asuessaan jo Sääjärveä paljon urbaanimmassa paikassa eli Hikiällä Hausjärven kunnassa. Koulu oli Riihimäen yhteiskoulu, jonka kaikkien aikojen ensimmäinen luokka aloitti syksyllä 1963. Ja kaikkien aikojen ensimmäiset Riihimäen yhteiskoulun ylioppilaat lakitettiin keväällä 1971.

Riihimäen yhteiskoulun ensimmäinen ylioppilasluokka keväällä 1971. Jarmo takarivissä toinen oikealta
Riihimäen yhteiskoulun ensimmäinen ylioppilasluokka keväällä 1971. Jarmo takarivissä toinen oikealta

Korkeakoulutusta ja judoa

Syksyllä 1971 Jarmo aloitti opinnot silloisessa Teknillisessä korkeakoulussa eli nykyistä Aalto-yliopistoa ajatellen lähinnä sen Sähkötekniikan korkeakoulussa.

Ammattiaineeksi parin vuoden jälkeen valikoitui "sähkölaitokset" silloisella osastolla, joka nykyään on lähinnä kai Sähkötekniikan ja automaation laitos. Jos valinta-aikaan ei monesta suunnasta olisi kuultu viisaiden varoituksia, että "nyt Suomeen koulutetaan liikaa ohjelmoijia", syventymissuunnaksi olisi valikoitunut ohjelmointi. Sillä jo "oppikoulussa" Jarmo oli vapaaehtoisena aineena valinnut silloisen matematiikanopettaja Matti Huvisen vetämän atk-henkisen lohkokaavioita yms. valaisseen kurssin, jonka kurssin nimeä Jarmo ei valitettavasti kuitenkaan enää muista. Tuollaiset kurssit olivat siihen maailmanaikaan vielä harvinaista herkkua...

Opiskelun ohella Jarmo aloitti monipuolista liikuntaa saadakseen judon Polyteknikkojen Judoseura PoJu:ssa, jonka harjoitukset hoituivat Helsingin yliopiston judoseura FinnDain silloisella dojolla Kasarmikadulla. Ensimmäinen sensei oli Suomen judon pioneereihin kuuluva Pertti “Pepe” Pimiä (RIP).

Kasarmikadulla sijainneen dojon eli harjoitussalin tatamilla Jarmo tutustui Helsingin yliopistossa opiskelevaan Tuulaan, jonka kanssa hänet vihittiin avioliittoon opiskelun loppuvaiheessa elokuussa 1977 Tapiolan kirkon sakastissa.

Pylvästietoa infoähkyksi asti

Judon ja seurustelun lisäksi opiskeluaikaa ehkä hieman lisäsivät tuntiassistentuurit sähkölaitoslaboratoriossa.

Opiskelupuolella diplomityön aiheeksi osui niinkin "mielenkiintoiselta" kuulostava aihe kuin "Kyllästetty puupylväs sähkö- ja telejohdon osana".

Onneksi kävi niin, että Jarmo pääsi mukaan johonkin Teknillisen korkeakoulun kirjaston kokeiluun, jossa sai mahdollisuuden teettää informaatikoilla hakuja tekstitietokantoihin, joista sitten sain valittavaksi otsikkoja ja mielenkiintoiseksi harkitsemistaan täystekstit.

Jarmo ei olisi ikimaailmassa uskonut, että pelkästään puupylväiden lujuus- ja myös sähköteknisistä ominaisuuksista (ajatellen esimerkiksi vuotovirtoja ja salamoiden aiheuttamia syöksyjännitteitä) voisi pelkästään kirjallisuusosioon löytyä niin paljon ja niin nopeasti tietoa - infoähkyä kymmeniä vuosia ennen Googlea...

Diplomi-insinööri ja upseeri

Diplomityökin valmistui vuonna 1978, kun kirjallisuusosion sai typistetyksi kohtuulliseen mittaan ajatellen mm. puhtaaksikirjoitusta mekaanisella kirjoituskoneella. Ja myös tehdyksi omia mm. syöksyjännitemittauksia TKK:n Sähkövoimatekniikan laboratorion suujännitehallissa (nykyään Fortumin suurjännitehalli).

Syöksyjännitegeraattori
Syöksyjännitegeraattori — Kuvan lähde: Twitter @sallasalovaara

Jarmo ei kuitenkaan uskonut, että puupylväs-diplomityön avulla koskaan löytyisi työpaikkaa...

Sähköalan diplomi-insinööriksi vuonna 1978 valmistuttuaan Jarmo suoritti asevelvollisuuden Viestirykmentin Puhelinkomppaniassa Riihimäellä ("en mä mitään tiedä, mä kelaan vaan") ja Reserviupseerikoulun Haminassa talvikurssilla 159 ("Paavo") 1.12.-15.3.1979.

Aine-sta journalistiksi

Asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen alkoi työpaikan etsintä. Koska Loviisan ydinvoimalaitoksen valmistumisen jälkeen tekniikkaosaajien työmarkkinoilla kuitenkin oli liikkeellä paljon kokeneita sähkölaitostekniikan projekti-insinöörejä, niin vastavalmistunut sähkölaitos-DI ei helposti päässyt valintatilanteissa edes ns. lyhyelle listalle.

Ja kuin johdatuksesta Jarmon silmiin osui Insinööriuutisista (nykyäään Tekniikka&Talous) sen oma insinöritoimittajaa etsivä ilmoitus. Koska Jarmo oli kouluaikana ollut ns. kympin ainekirjoittaja, niin hän ajatteli että "miksipä ei vähäksi aikaa..." ja haki paikkaa. Ja myös sai sen.

Jarmo aloitti Insinöörilehdet Oy:n kustantaman Insinööriuutiset-lehden insinööritoimittajana elokuussa 1979.

Kykyä kirjoittaa kiitettäviä suomenkielen aineita koulun äidinkielen tunneilla ja jopa ylioppilaskirjoituksissa työnantaja petrautti heti aluksi yksityisenä kurssituksena, opettajana Sanoma Osakeyhtiön toimittakoulun legendaarinen rehtori Antero Okkonen. Journalistinen lehtijuttu on kuitenkin vähän eri asia kuin kiva ainekirjoitelma.

Runsaan kahden vuoden kuluttua, ajatellessaan (väärin...) oppineensa jo kaiken toimittajan työstä, Jarmo huomasi työpaikkailmoituksen, jossa haettiin insinööriä kyllästettyjen puupylväiden vientimyynnin ja -markkinoinnin tekniseen tukeen.

Oikeisiin diplomitöihin

Ja tähän tehtäväänhän Jarmon muutaman vuoden takainen diplomityö ja etenkin sen tekeminen oli antanut mahtavan pohjan. Etenkin kun yritys eli Fintrepo Oy (Finnish Treated Poles Manufacturers Ltd.) oli, kuten mutkan kautta kävi ilmi, yksi hänen diplomityönsä maksajista, vaikka Jarmo itse olikin kokenut tehneensä sen lähinnä TKK:n sähkölaitoslaboratoriolle, jonka suurjännitehallissa hän oli mittaillut mm. suomalaisten kreosoottikyllästettyjen puupylväsjohtojen vuotovirta- ja syöksyjännitekestoisuutta.

Jarmo aloittikin Finntrepossa "technical managerina" vuoden 1982 alussa.

Yrityksen toimipiste oli Helsingissä Herttoniemessä. Finntrepo oli muutaman Suomen suurimman pylväskyllästämön vientimyyntiyhtiö, jonka toimitusjohtaja mukaan lukien kolme myynnin sekä pari hallinnollisen työn tekijää saivat aikaan pääasiassa Lähi-itään parhaimmillaan parin sadan miljoonan markan eli kymmenien miljoonien euron myynnin.

Uuden resurssin eli siis Jarmon tehtävä oli olla tiedon välittäjä ja sitä myöden luottamuksen lisärakentaja myynnin ja kohdemaiden sähkölaitosten johdonrakennustyöstä vastaavien välillä, puhua samaa kieltä sähkö- ja telelaitosasiakkaiden edustajien kanssa.

Luonnon huipputekniikkaa filmiksi ja atk:ksi

Ensimmäisen vuoden aikana Jarmo tuotti esittelytarkoituksiin "teollisuuselokuvan" työnimellä (taisi se olla aika lopullinenkin) "Impregnated wooden poles from Finland - High Tech of Nature".

Kuvausryhmän kanssa kierrettiin kuvaamassa mm. pylväsmäntymetsiä ja kyllästämöiden (Höljäkässä, Mäntässä ja Haminassa) kyllästysprosesseja ja -varastoja sekä vientilogistiikkaa laivoihin asti. Ja sen "high tech" -lupauksen lunastamiseksi käytiin kuvaamassa myös visuaalisesti vaikuttavaa syöksyjännitetestausta (vain kuvausta varten) TKK:n Sähkövoimatekniikan suurjännitehallissa:-).

Visuaalisen vaikuttamisen lisäksi Jarmo tuotti lujuuslaskentaosaajalla toisena "high tech -hankkeena" mm. oikean pylväspaksuuden määrittämiseen BASIC-kielisen ohjelman, jonka demoamista varten hankittiin varmaan ensimmäisten Suomeen ehtineiden kannettavien tietokoneiden joukkoon kuuluva Osborne-1. Lisäksi ohjelmasta tehtiin kevytversio (ainakin pompan)takintaskuun mahtuvalle BASIC-ohjelmia ajamaan pystyvälle laskimelle.

Liian pitkiä työmatkoja

Kentälle Jarmo ehti kokeneiden myyjien kanssa maihin, joissa ei välttämättä muuten olisi tullut käyneeksi kuten Libyaan, Syyriaan, Saudi-Arabiaan ja Irakiin.

Irak-työmatkasta keväällä 1983 tuli sitten Jarmolle ehkä eniten urakehitykseen vaikuttava etappi tai suorastaan vedenjakaja. Johon liittyi toinen merkittävä perherintaman etappi: esikoinen (Pyry-Samuli) oli syntynyt tammikuussa 1983.

Työmatkat erilaisiiin keskusteluihin ja neuvotteluihin Lähi-idän valtiollisten sähkölaitosten kanssa kestivät yleensäkin viikon ellei parikin - niiden aikana sai useinkin käyttää aikaa enemmänkin mm. odotteluun milloin minkin organisaation tiloissa ko. organisaation pylväskaupan kannalta avainhenkilöiden pakeille.

Näin oli asia myös Irak-matkalla keväällä 1983. Lisäksi kannattaa muistaa, että Irak näytti (jo) tuolloin enemmmistölle Suomesta katsellen erittäin levottomalta ja suorastaan (Iranin kanssa) sotaa käyvältä maalta.

Tällä nimenomaisella matkalla kävi niin, että joidenkin levottomuuksien takia lentoja Bagdadista oli peruttu siihen malliin, että paluuaikataulu petti useilla vuorokausilla, eikä vuonna 1983 ollut vielä mahdollisuutta matkapuhelimella ilmoittaa asiasta kotiväelle. Eikä se onnistunut tuolloin niiden levottomuuksien takia lankapuhelimellakaan.

Kotiin päästyä Jarmolle valkeni, että noiden muutaman vuorokauden aikana kotona yksin vauvan (joka aloitteli 8 kuukauden koliikkia) kanssa odottava nuori äiti oli ollut todella huolestunut ja hermoromahduksen partaalla.

Tapaus johti siihen, että Jarmo alkoi vahvasti tuntea, että pitkiä ulkomaan työmatkoja vaativa työ ei ole pienen poikavauvan isälle sopivaa hommaa.

Mikromanageriksi

Jonkin aikaa Irakin matkan jälkeen Jarmo soitti Insinöörilehtien toimitusjohtajalle Heikki Lehmustolle kysyäkseen, josko "Suomen tekniikkajournalistisen median kentällä olisi tilausta freelancer-tekstintuottajille..." (tai jotain sinne päin). Lehmusto nauroi ja pyysi odottamaan hetken, että hän soittaa takaisin. Ja soittikin - sekä tarjosi paikkaa Insinööriuutisten toimituksessa.

Jarmo aloitti uudelleen Insinöörilehdissä Insinööriuutisten toimituksessa elokuun alussa 1983. Ja oli lähes välittömästi mukana pikahankkeessa, jonka tuloksena syntyi mikrotietoneiden sekä yritys- että kotikäyttäjille suunnattu uusi lehti "Mikro". Mikron ensimmäinen numero ilmestyi vuoden 1983 joulumarkkinoille Pertti "Spede" Pasanen kansikuvassa kannettavan tietokoneen kera.

Spede sai mikrokuumeen
Spede sai mikrokuumeen

Mikro-lehteä Jarmo teki sen ensimmäisen kokonaisen ilmestymisvuoden lehden ainoana päätoimisena toimituksen jäsenenä tittelillä toimituspäällikkö. Päätoimittaja oli oman toimensa ohella emolehden, Insinöörilehtien tytäryhtiön Tietoviikko Ky:n kustantaman vain vuotta aikaisemmin perustetun Tietoviikko-lehden (nykyään Tivi) silloinen päätoimittaja Timo Tolsa.

Kumpikin ehti itse kirjoittaa muutaman jutun per lehti, loput tilattiin ulkoa free lancereilta ja asiantuntijoilta.

Kerran kuussa noin ja joskus ylikin 100-sivuisen lehden sisällön ideointi, juttujen tilaus, briefaus, peräänkuuluttelu ja käsittely (paperilla...) ja omien juttujen kirjoittaminen sekä merkinnät ladontaa ja sivutaittoa varten jne. yms. vetivät takin tyhjäksi noin vuodessa.

"Siinä vitsit vähenee, kun dead line lähenee" - ja jos jokaisella jutulla on oma dead line, jota lisäksi noudatetaan, niin silloin myös koko lehden dead line pitää ilman isompaa stressiä paketin kokoajalle. Siis jos.

High- ja PopTechiä Insuun

Vuodenvaihteessa 1984/85 Jarmo vaihtoi tehtäviä Insinööriuutiset-lehden ("Insu") toimituspäällikkö Kari Tyllilän kanssa ja palasi Insinööriuutisiin toimituspäälliköksi mm. tuottamaan huipputeknologiajuttuja "HighTech"- ja viihde-elektroniikka yms. populaaritekniikkajuttuja "PopTech" -osastoille.

Jarmo ei enää muista, miten noiden sivujen anti oleellisesti erosi "Insun" peruskaurasta tai vaikka kustantajalle noina vuosina mainosrahaa rutkasti tuottavien "erikoissivujen" jutuista. Eikä tammikuinen käynti Kansalliskirjastossa penkomassa tuon ajan numeroita mikrofilmeiltä sekään tuonut valaistusta asiaan. Ehkä se, että niihin liittyen ei tehty mainosmyyntikampanjoita.

Hyvän nostalgia-annoksen Jarmo toki Kansalliskirjastoretkellä sai. Ja mikrofilmiltä muistitikulle tallennettuja Insinööriuutisten sivuja, mm. Vammaistekniikka-HighTech-aukeaman (laadun mahdollinen heikkous voi johtua Jarmon mikrofilmien lukulaitteiston käyttöosaamattomuudesta; tämä kuva vain layoutin visualisoimiseksi):

Aukeaman verran vammaistekniikan HighTechiä Insinööriuutisissa 26.2.1986
Aukeaman verran vammaistekniikan HighTechiä Insinööriuutisissa 26.2.1986
jonka paketin markkinakatsausjuttuun Jarmo oli itse hakenut tietoa ja kommentteja useammalta taholta (tekstiä pystyy kuvaa venyttämällä jopa lukemaan):
Vammaisia auttavan HighTechin markkinalupauksia Insinööriuutisissa 26.2.1986
Vammaisia auttavan HighTechin markkinalupauksia Insinööriuutisissa 26.2.1986

PopTech-paketeista ainakin joululahjavinkit pääsivät 18.12.1986 ilmestyneen Insinööriuutisten etusivulle asti:

Insinööriuutisen PopTech-toimitus joululahjatunnelmissa 18.12.1986
Insinööriuutisen PopTech-toimitus joululahjatunnelmissa 18.12.1986
Tähän pakettiin liittyvän markkinakatsauksen Jarmo teki kuponkitarjouksia selaten:
Joululahjavinkkien kuponkihaarukointia Insinööriuutisten PopTechissä 18.12.1986
Joululahjavinkkien kuponkihaarukointia Insinööriuutisten PopTechissä 18.12.1986

Päätoimittajaksi

Jarmon toimituspäällikkö-tittelit ensin Mikro-lehdessä ja sen jälkeen Insinööriuutisten HighTech- ja PopTech-sivustojen ideoijana ja kokoajana saivat high tech -jatkoa päätoimittajuutena.

Lokakuun 5. päivänä 1987 ilmestyi nimittäin monella tapaa uudistettu I.D.E.A.-lehti - uudella Uusi Elektroniikka -nimellä. Päätoimittaja Jarmo Lahti linjasi muutosta ensimmäisen Uuden Elektroniikan pääkirjoituksessa:

Uudistusten joukossa oli keveyttä tavoitteleva lehden loppupään "Korttipiiri"-palsta (heh heh, siis muunnelma elektroniikka-ammattilaisten hyvin tuntemasta termistä piirikortti), jonka "Takap{{kirjoituksen" 26.10.1987 Jarmo muistelee (millähän muistilihaksilla...) kirjoittaneensa ihan itse; alla ote alusta:

Takap{{kirjoitusta Uuden Elektroniikan takapuolella 26.10.1987
Takap{{kirjoitusta Uuden Elektroniikan takapuolella 26.10.1987

Jarmo oli ja on journalistina kohtalaisen ylpeä uudistuksesta ja sen suuntaviivojen mukaisista ihan oikeistakin jutuista, joita lueskeli lähes ns. tippa linssissä ensimmäisen vuosikerran numeroista Kansalliskirjastossa näpsimistään valokuvista (ja epäilemättä palaa useastikin noita valokuvia katselemaan ja juttuotteita lueskentemaan). Kuitenkin jo vuoden päästä eli 17.10.1988 ilmestyneen Uuden Elektroniikan pääkirjoitus loppui hieman arvoituksellisesti:

Uusi Elektroniikka, pääkirjoituksen loppu 17.10.1988.
Uusi Elektroniikka, pääkirjoituksen loppu 17.10.1988.

Mitä Jarmo oli lähdössä tekemään?

(Eli tarina jatkuu. Ja jatkuu...)


  1. Tarina oli ensimmäisen kerran tauolla 2021-joulunaluskiireiden takia. Niiden jälkeen odotettiin lähinnä sitä, että Jarmo ehti ja uskalsi noutaa kansalliskirjastokorttinsa 27.1. ja tsekkailla vanhoja lehtiä ja lehtijuttuja lehdistä, joissa on ollut toimituspäällikkönä (Insinööriuutiset) tai päätoimittajana (Uusi Elektroniikka). Helmikuun puolenvälin jälkeiseen hiljenemiseen ei ole oikein mitään syytä... - Pieniä juonenpaljastuksia löytyy vähän oikeamman CV:n viimeisestä versiosta täällä. )