Kolmannen sukupolven matkaviestimet etenivät Helsingissä

Kuva Jarmo Lahdesta
Jarmo Lahti

Niin kertoi otsikko ITviikon 1. numerossa 18.11.1999 sivulla 8 julkaistussa jutussa. Uutisen sisältö oli, että Helsingissä oli päättynyt marraskuun alkupäivinä kansainvälisen televiestintäliitto ITU:n asiantuntijakokous, jonka tuloksista epäilemättä oli laadittu lehdistötiedote.

ITviikko 18.11.1999 sivulla 8
ITviikko 18.11.1999 sivulla 8

Pariviikkoisessa kokouksessa päästiin yksimielisyyteen “niin sanotun kolmannen sukupolven matkaviestinjärjestelmän radio-ominaisuuksia koskevasta suosituksesta”. Se oli tärkeää siksi, että suosituksen pohjalta laitevalmistajien oli mahdollista alkaa suunnitella fyysisiä laitteita ja niiden tuotantolinjoja.

Jutun (eli tiedotteen:-) lopuksi todettiin, että “Suomi on maailman kärkimaita siirryttäessä matkaviestimien kolmanteen sukupolveen, sillä meillä on myönnetty toimiluvat neljälle operaattorille jo viime maaliskuussa ja toiminnan on määrä alkaa jo vuonna 2002.”

Japanissa tosin oltiin vieläkin kärjemmässä: “Siellä ollaan ottamassa kolmas sukupolvi käyttöön jo vuoden 2001 alussa.”

Tylsähkön jutun kiinnostava kuva

Mielenkiintoa tylsään juttuun antoi kuva näppärännäköisestä puhelimesta, josta kuvateksti kertoi: “Nokia on suunnitellut kolmannen sukupolven matkaviestimiä jo kauan.” Ja kuva oli kreditoitu Nokialle.

Mikähän Nokian puhelin oli kyseessä? Katsoin juttua Google Lensin läpi - ja kyllähän se kuvan netistä löysi

Nokian puhelin Google Lensin tähtäimessä
Google Lens alkaa etsiä Nokian puhelinta
Google Lens löysi myös oikean Nokia-puhelinkuvan
Google Lens löysi myös oikean Nokia-puhelinkuvan

Kuva oli BBC-uutisessa tammikuulta 2001 ja löytyy edelleen netistä.

Kuvasta ei kuitenkaan käynyt ilmi, mikä laite oli kyseessä.

Koska olin huomannut tietokirjailija Petteri Järvisen jo jonkin aikaa julkaisseen kuvia vanhoista Nokia puhelimista Instagramissa, niin kysäisin siellä että “tuntuuko tutulta”. Ja hän vastasi: “Muistan tämän kuvan jostain 1999… ennusti tulevaisuuden 3G-puhelimia. Ei se iPhone ihan tältä näyttänyt.”

Lisäksi tuli mieleen yrittää osallistaa ihmisiä somessa, joten julkaisin “arvoituksen” ja linkitin siihen LinkedInissä, Twitterissä ja Facebookissa.

Petteri Järvinen ja entinen nokialainen(kin) Lauri Hirvonen Facebookissa (“Tuo kuvan kännykkä kuuluu Nokia promokuviin, miltä kuviteltiin silloin tulevaisuuden älypuhelimen näyttävän”) tuntuisivat olevan ainakin oikeilla jäljillä (jos minulta kysytään). Kuten myös Jari Jaanto.