Kirjallisuuden nobelistit kirja kerrallaan

Kuva Jarmo Lahdesta
Jarmo Lahti

Tänään aloitin 9:nnen kirjan sarjassa "kirja kultakin kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittajalta nykyhetkestä syntymävuoteeni 1953".

Aloitin "projektin" 8. lokakuuta 2022 vuoden 2022 nobelistin Annie Ernauxin kirjalla "Vuodet".

Viimeisin eli tänään loppuun lukemani kirja oli vuoden 2015 nobelisti Svetlana Aleksijevitshin "Neuvostoihmisen loppu - Kun nykyhetkestä tuli second handia". Sitä luin hiljalleen noin kuukauden ajan. En siksi, että olisi ollut vaikea tai tylsä. Päinvastoin. Tai no, ehkä tavallaan vaikea - ihan oikeasti ymmärtää. Kirjailijan metodihan - jos oikein olen ymmärtänyt - oli kirjoittaa puhtaaksi hänelle kokemuksistaan ja ajatuksistaan kertoneiden ihmisten puheet. Eikä juurikaan tuoda itseään mukaan tekstiin. Näin ainakin tänään loppuun lukemassani kirjassa.

Tänään alkava Patrick Modianon (2014) "Dora Bruder" on hänen tuotannossaan ainoa teos, jonka aiheena on todellinen, historiallinen henkilö. Ensimmäisten sivujen perusteella Modiano puhuu itsekin kirjassaan. Ja/mutta henkilö on oikea aikanaan elänyt ihminen - kuten ovat Aleksijevitshinkin lukemattomat henkilöt, joiden oma ääni siis tulee vahvasti kuulluksi, kun taas Auschwitziin hävinneen Dora Bruderin ääntä tuskin tulee kuuluviin. Mutta en epäile, etteikö Dora Bruder jäisi itselleni mieleen.

Tähän mennessä lukemani "nobelistikirjat" ovat kaikki olleet hienoja lukukokemuksia - paitsi runoilija Louise Glückin "Esseitä amerikkalaisuuden ytimestä". Se oli minusta enempi vähempi diipa-daapaa. Bob Dylanin sanoitukset vuosilta 1961-2012 on täysin lähtökuopissaan. Sitä tuskin luen kokonaan läpi, vaikka e-kirja onkin ostettu. Ehkä haarukoin sieltä sanoituksen sieltä, toisen täältä ja pyrin kuuntelemaan ne uskoakseni Youtubea hyödyntäen myös laulettuna. Suomenkielisen laitoksen Heikki "Hector" Harman kirjoittama esipuhe toki on jo luettu). - Pitäisiköhän kuitenkin antaa Glückille vielä mahdollisuus lukemalla edes joku hänen runonsa...

Urakkani kunkinhetkinen tilanne löytyy Flickr-albumistani "Kirjallisuus-nobelistit 2022-1953". Kultakin nobelistilta luetun kirjan kansikuvan "kuvateksteistä" löytyy linkki Nobel-säätiön kirjailijaesittelyyn.

Luettujen Nobel-kirjailijoiden kirjojen kansikuvat löytyvät Flickr-albumista
Luettujen Nobel-kirjailijoiden kirjojen kansikuvat löytyvät Flickr-albumista