Vuosikatsaus 2021

Kuva Jarmo Lahdesta
Jarmo Lahti

Tänään eli uudenvuodenaattona useampi somessa näkemäni vuosikatsaus muistutti itseäni siitä, että enpä taida koskaan olla julkaissut sellaista. (Eikä tämänkään julkaiseminen näin kirjoittamisen ensi riveillä vielä ole varmaa.)

Vuosi 2021 oli itselleni muutamankin suuren siirtymän vuosi.

Ensinnäkin aikanaan judossa telotut ja leikatut oikea kyynär- ja olkapää kipeytyivät viime vuodenvaihteen tienoilla niin ikävästi, että hakeuduin sen takia alkuvuodesta lääkärin vastaanotolle Kalasataman terveysasemalle. Ja sainkin lähetteet niin labraan kuin röntgeniinkin.

Käsikipu häipyi aika nopeasti kortisonipiikillä, mutta labrasta löytynyt selvästi yli viiterajan oleva PSA-lukema johti pidempään prosessiin. Eli tutkimusten jälkeen diagnoosina oli Gleason-luokitukseltaan 4+3 eturauhassyöpä. Koko kroppa ja luusto skannattiin eikä etäpesäkkeitä onneksi löytynyt.

Kasvainta alettiin jo loppukeväästä kurittaa hormonipiikein, ja heti kesälomakauden jälkeen eli 19. heinäkuuta alkoi joka-arkipäiväinen kahdeksan viikon ulkoinen sädehoito HUSin Syöpätautien klinikalla.

Näin vuoden lopulla hoidot on hoidettu ja ers on enää vain seurannassa. Eli puolivuosittain tulee lähete PSA-testiin ja tulos siitä joko Maisaan ellei peräti puhelinaikana lääkärille.

Mutta vaikka eturauhassyöpä onkin nykyään vanhempien miesten ihan tavallinen kansantauti, jonka hoitotulokset nykyään ovat erittäin hyviä, enkä missään vaiheessa varsinaisesti huolestunut. Niin kuitenkin oman elämän rajallisuus konkretisoitui päättyvän vuoden aikana itselleni vahvemmin kuin ehkä koskaan elämäni aikana tätä ennen.

Siksi alkoi toinen suuri siirtymä eli päätin aika pian diagnoosin varmistuttua pistää osakeyhtiömuotoisen (yksin)yritykseni eli Infocrea Oy:n lopettamisen alkuun, kun se PRH:n mukaan ei ole ihan pelkkä ilmoitusasia.

Ja kestihän siinä: yhtiökokous 23.4.2021 päätti aloittaa Infocrea Oy:n lopettamisen, ja yhtiökokous 19.10.2021 iski viimeisen naulan Infocrea Oy:n arkkuun.

Kolmas (tokikaan ei niin suuri) siirtymä on tämä www-sivusto. Vuonna 1992 aloitettu infocrea.fi:n päivittäminen on nyt loppunut. Ja loppuvuodesta on alkanut jarmolahti.fi:n päivittäminen.

Siispä kohti vuotta 2022:-).

Tämän alttarin äärellä hiljennyttiin noin 10 minuutiksi 40 kertaa vuonna 2021
Tämän alttarin äärellä hiljennyttiin noin 10 minuutiksi 40 kertaa vuonna 2021

PS

Onnittelut eilen 90 vuotta täyttäneelle äidilleni, jonka somessa aika moni ehkä tuntee #digilapaset/#kännykkälapaset -"häsän" myötä Anja-isomummona:-)

Kännykkälapasistaan somessa monen tuntema Anja-isomummo:-)
Kännykkälapasistaan somessa monen tuntema Anja-isomummo:-)
.